lauantai 19. lokakuuta 2013

Njam, njam!!! Simppeliä porkkanakeittoa, mutta niin hyvää. Siskon tytööt oli meillä yäkyläs, niin halusivat teherä alkuruuan, pääruuan ja jälkiruuan. Porkkanakeitossa oli porkkanaa, sipulia vähän perunaa. Ne keitettiin kasvisliemessä. Soseutettiin ja viimeiseksi valkosipulituorejuustoa ja suolan tarkistus. Leipäkuutioita paisteltiin pannulla päälle.

Naurisrieskaa, meirän syysherkkua.

Melkein valmis tennaritossu. Toista on alaosa tehtynä. Kengännauhat pitää vielä ostaa..näille olis kovasti vientiä, mutta onhan käsiin ottavaa puuhaa.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

CORVENSE TOSSUT

Tässäpä tennari-tossut ja huomasin, että pyöreä koriste unohtu teherä kylkeen... =)) Meenpä tekemään ja kuvaamaan.
Nuorin sisko pyysi näitä nimenantojuhlaan tyttö-vauvalleen. Kuvas ei muuten näy langan kimaltelu. Käytin RED HEART Shimmer lankaa.En laita ohjelinkkiä, koska tein jälleen oman pään mukaan.
Noo nyt on "logo" kylijes vai mikä lie =))Olihan näissä vägertämistä, vaikka ajattelin äkkiä tekeväni.

Tässä jokin aikaa sitten valmistuneet pitsisukat. Ohje löytyy TÄÄLTÄ. Ruutukaavio löytyy, kun avaa liitteen sivustolta. Itte tein tavallisen sukan oman pään mukaan, mutta kuvion sitten ohjeen mukaan.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Nyt miä kerkesiin eka kerra siänimettälle!!! Oi että mun miäli lepää siällä, mutta takareiret voi olla huamenna kipiänä, sen verra tuli pyllisteltyä. Kaks ja puali tuntia miäheni kans oltihi. Rupes tulemaa jo hämärää ja väsy. Piti takaasi kävelles laittaa jo laput silimie sivuulle, ettei ois nähänykkää enää siäniä. Sukankuri kun orotti kotona suihku jäläkee. Ja pitää jotai lääkehoirokirjaa syävän kivunhoirosta lukaasta. Kolome hirvikärpäästä vaan tapasiin ja surutta linttasin liiskaksi =) Koskahan taas meen siänee, etten vaa jo huamenna! =))

torstai 3. lokakuuta 2013

Appelsiini-suklaatäytekakku

Kokeilin vähän erilaista täytekakkua. Ohje löytyy TÄÄLTÄ. Hyväähän se oli!!! Enempikin tuntui leivokselta kuin täytekakulta.

Sisältä kakku oli erikoinen, koska esim.sisälle tuleva fatzerinasuklaamousse tehtiin pienemmällä vuualla. Olisin kuvankin laittanu siitä, muttaku innostuun laittamaan kakun päälle tuhuristi sulanutta suklaata ja se halkeili ja teki kakusta sottusen kuvattavaksi. Mutta tuolta mistä ohjeen nappasin, löyty hienoja kuvia.