sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hopeatoffeekakku



 Hopeatoffeekakku
(Lakritsi-mokkapalakakku)

1pss (170g) hopeatoffeeta (lakritsitoffeeta)
200g voita
4 munaa
2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4dl vehnäjauhoja
1dl kaakaojauhetta (tummaa)
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Kuorrutus:
1,5dl kuohukermaa
3dl tomusokeria

Sulata voi kattilassa. Pilko joukkoon 10 toffeenpalaa. Sekoita kunnes toffee on sulanut. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon vuorotellen lakritsirasvaseoksen ja maidon kanssa. Sekoita tasaiseksi. Voitele vuoka ja korppujauhota (24cm). Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa n. 50min. Jäähdytä kakku. 
Kaada kerma ja loput toffeet kattilaan. Keitä hiljalleen sekoittaen kunnes toffeet ovat sulaneet. Anna jäähtyä hetki. Siivilöi joukkoon tomusokeri ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrutus hieman jäätyneen pohjan päälle (anna jäähtyä kokonaan). Anna vetytyä hyvin.

Kolome leipuria tekemäs ja kiirus tuli laittaa kaakku jääkaappiin, ettei kaikki kuarrutus juakse lautaaselle. Ei sitten jaksettu orottaa, että kuorrutus jäähtyy kunnolla.=)) Taisi pohojakin olla viälä lämpööne. Päälle laitoomma valkosuklaalastua.

Pitsakka ja mustaherukkatahna


Pitsakka

Täytteessä:

Hunajabroileria siivuina 200-250g
ananaspaloja 1prk
mustapippurituorejuustoa 1
sipulia 1
chilitahna-valkosipulilla 3tl
ketsuppia 2rkl 
juustoraastetta 3dl

Mun suuhun aikas tuju maku tuli, mutta hyvää!
Pohjan ohjehan löytyy vanhemmista teksteistä --> Pitsakka

***


Herukkatahna 

 Valmistusaika n.20min.

2dl puna- tai mustaherukoita
1/2 sitruunan kuori ja mehu
3dl sokeria
4 keltuaista
125g suolatonta voita (käytin tavallista)

1. Puhdista herukat kattilaan. Lisää sitruunan kuori ja mehu +sokeri.
Keitä seosta kannen alla noin 15min.
Siivilöi seos toiseen kattilaan.
Lisää keltuaiset ja kiehauta seos.

2. Paloittele voi herukkatahnaan. Sekoita kunnes voi sulaa. Pane valmis tahna jääkaappiin ja käytä vasta jäähtyneenä. Käytä levitteenä leivällä tai suklaakakun täytteenä. Tahna säilyy tiiviissä rasiassa jääkaapissa n. kuukauden.

(Ohje otettu Kotiliedestä 13-14/2006)

Tein kaksinkertaisena ja levitettä tuli 4 matalaa pakasterasiaa. 

tiistai 12. elokuuta 2014

Koiranheisi

Siskon mettästä haetut taimet, jokka vissii linnut on levittäny marjoja syäressää, kait..pitääs taas kuuklettaa =)), notta syääkö linnut heisin marjoja. Mutta se että meni tosi monta vuatta ennenku heisitaimet alako kunnolla kasvamaan, en kyllä mitekkää niitä hoivannu. Mutta tänä kesänä kukkiivat komiasti ja tekivät marjoja.

 Eikös komeeta muhkurapuita..oisko lehmuksia? Taas kuukle ois hyvä apu, vai onko älyvarasto aivoosta loppunu. Tiärä häntä. Tuammoone "kääpä" siihe oli iskeny ittensä, hauska!


sunnuntai 3. elokuuta 2014

PYÖREÄ MATTO ja KESÄKURPITSA-KALKKUNA-CHILIVUOKA

 Ensin koklasin teherä virkaten VHS-nauhasta mattua, mutta tulos oli liian kevyt matoksi, ois pian leijunu lattialla =)). Sitte rupesin tekemään muovipusseista...onkohan muovipussit tullu ohuemmaksi, ku ei tua muavi oikee varmalta kuteelta tunnu...yhtää ei saa liikoja venytellä. Kannattaa aikas leviää kuretta leikata. Laitan kuvaa ku saan valamiiksi.

Tässä tosi hyvä laatikko-ohje, jonka teki miäheni omasta päästään. Eikä oo ainut hyvä ohje!!! Nyt miähet kokeilemaan ja kokkaamaan!!!
 
Kesäkurpitsa-kalkkuna-chilivuoka


1 kesäkurpitsa
5 perunaa
2 tomaattia
400g kalkkunajauhelihaa
1tl suolaa
mustapippuri
paprikajauhetta
n. 2tl Venäläinen valkosipuli-chilitahnaa (Adzhika Gruzija waldemar-völker, Tokmannilta)
1/2 pkt Koskenlaskijaa
2dl kermaa
2dl vettä 

Päälle: juustoraastetta

Viipaloi kesäkurpitsa tomaatit ja kuoritut perunat. Ruskista pannulla kalkkunanjauheliha ja mausta. Lisää joukkoon koskenlaskija, vesi ja kerma.
Lado kerroksittain vuokaan ainesosat ja paista noin 45min-1h 225 asteessa.

Vinkki: perunanhan vois jättää pois ja korvata sen toisella kesäkurpitsalla. Turhat hiilarit pois.